29.12.2015 | Yrityksen perustaminen
Joskus voi käydä niinkin, että olet aloittanut elinkeinotoiminnan jo ennen perustamisilmoitusta. Silti laita aina kaikki toimintaan liittyvät tulot ja menot kirjanpitoon ja tositteet talteen ja varaudu veroilmoituksen tekoon.
02.10.2015 | Yrityksen perustaminen, Yritysmuoto
Kun valitset yritysmuotoa suunnittelemallesi liiketoiminnalle, ota huomioon mm. liikekumppanien määrä, tarvittava alkupääoma sekä liiketoiminnan vastuukysymykset.
27.09.2015 | Yrityksen perustaminen
Yrityksen perustamisilmoituksessa on kohtia, jotka voivat muodostua ansoiksi. Ne voi välttää, kun suunnittelet kunnolla ja otat selvää asioista. Kannattaa myös käyttää apuna tilitoimistoa.
27.09.2015 | Yrityksen perustaminen
Yrityksen perustamisilmoituksen tekeminen on vaarallisen helppoa, ainakin näennäisesti. Yritystoiminnan onnistuneeseen aloittamiseen tarvitaan paljon muutakin kuin perustamisilmoitus.