Tietämättömyys ei vapauta vastuusta

Jos et ole aikaisemmin toiminut yrittäjänä, niin todennäköisesti tietosi yrittäjänä toimimisesta ovat puutteellisia. Mikäli tietosi yrittäjyydestä perustuvat kuulopuheisiin, kavereiden some-päivityksiin ja kahvipöytäkeskusteluihin, niin todennäköisesti suuri osa ”tiedoistasi” onkin väärinkäsityksiä tai harhaanosuvia luulopuheita.

Yrittäjänä olet vastuussa asioista paljon laajemmin kuin tavallinen ihminen tulee ajatelleeksi. Yrittäjänä et voi välttää omaa vastuutasi sillä, että et tiennyt jotain asiaa. Yrittäjän vastuulla on ottaa selvää asioista omatoimisesti. Ennen kuin teet yrityksen perustamisilmoitusta tai muita oikeudellisesti velvoittavia toimenpiteitä, kannattaa selvittää kunnolla, mitä mikäkin ilmoitus tai toimenpide tarkoittaa käytännössä juuri sinun suunnitelmiesi kannalta.

Aloittavan yrittäjän tietolähteitä

Tiedon hankinnan ensimmäisenä vaiheena kannattaa lukea Uusyrityskeskuksen julkaisema Perustamisopas alkavalle yrittäjälle, joka löytyy verkkosivulta perustamisopas.fi usealla eri kielellä. Et ehkä tarvitse kaikkia oppaassa kerrottuja tietoja. Silti opas kannattaa lukea kokonaan, sillä sen avulla voit saada paremman käsityksen, mistä asioista tarvitset enemmän tietoa ja mihin sinun kannattaisi kiinnittää huomiota.

Suomen Yrittäjien verkkosivuilla olevasta Tietopankista löytyy monipuolista tietoa yrittäjyyteen liittyvistä kysymyksistä. Yritystoimintaa suunnittelevan kannattanee ensimmäisenä tutustua Tietopankin osioon Yrittäjäksi ryhtyminen.

Yleisen yritytystiedon lisäski saatat tarvita tietoa oman toimialasi kysymyksistä. Tarvitaanko suunnittelemallasi toimialalla lupia tai erityispätevyyksiä? Liittyykö kyseiseen toimialaan muitakin viranomaisilmoituksia kuin yrityksen perustamisilmoitus? Jos aiot palkata henkilökuntaa, niin mitä vakuutuksia, ilmoituksia ja muita velvollisuuksia työnantajuuteen liittyy? Tarvitsetko lisää tietoa eri yritysmuodoista, rahoitusmahdollisuuksista tai apua liiketoimintasuunnitelman laatimiseen? Moniin kysymyksiin löytyy vastauksia Yrittäjien Tietopankista, mutta lisäksi kannattaa tutustua eri viranomaistahojen verkkosivuihin.

Viranomaistahojen tuottamaa tietoa yritystoiminnan kysymyksistä löydät Suomi.fi-verkkopalvelusta osiosta Tietoa ja palveluja yrityksille ja yrityksen perustajille.  Monipuolisen tiedon lisäksi sieltä löytyy myös Yritystoiminnan suunnittelupolku sekä Yrityksen perustamispolku, jotka opastavat vaihe vaiheelta käymään läpi yrityksen suunnitteluun ja perustamiseen liittyviä kysymyksiä.

Perustietoa yritystoiminnasta sekä hyödyllisiä laskentataulukoita ja lomakkeita löytyy myös Yritystulkki.fi-verkkopalvelusta.

Henkilökohtaista neuvontaa saat maksutta eri puolilla Suomea toimivista Uusyrityskeskuksista. Tietenkin myös tilitoimistojen tarjoamia palveluita kannattaa hyödyntää jo tässä vaiheessa. Tilitoimistot hoitavat yritysten asioita erilaisissa käytännön tilanteissa, joten usein juuri kirjanpitäjä osaa selittää asioita käytännön näkökulmasta.

Muista hankkia tietoa myös siitä, miten yrittäjäksi ryhtyminen vaikuttaa sinun omaan henkilökohtaiseen sosiaaliturvaasi ja perheesi toimeentuloturvaan. Tietoa aiheesta löydät Suomen Yrittäjien verkkosivujen Tietopankista kohdasta Turvaa yrittämiseen.

Tietoa yrittäjän toimeentuloturvasta löytyy myös verkkopalvelusta Suomi.fi/yritykselle kohdasta Yrittäjän toimeentulon turvaaminen.

Mikäli sinulle aiheutuu kuluja yrityksesi perustamisen valmistelusta, niin ota huolellisesti talteen kaikki asiaan liittyvät kuitit ja laskut. Sellaiset kulut, jotka liittyvät nimenomaisesti perusteilla olevaan yritykseen, voidaan kirjata yrityksesi kirjanpitoon kuluksi, sitten kun yrityksen toiminta alkaa. Vähennyskelpoisuus ei tosin koske kaikkea opiskelua tai tiedonhankintaa, mutta tilitoimisto osaa tarkemmin neuvoa asiassa.