Jos et ole aikaisemmin toiminut yrittäjänä, niin todennäköisesti tietosi yrittäjänä toimimisesta ovat puutteellisia. Mikäli tietosi yrittäjyydestä perustuvat kuulopuheisiin, kavereiden some-päivityksiin ja kahvipöytäkeskusteluihin, niin todennäköisesti suuri osa ”tiedoistasi” onkin väärinkäsityksiä tai harhaanosuvia luulopuheita.
Yrittäjänä olet vastuussa asioista paljon laajemmin kuin tavallinen palkansaaja tulee ajatelleeksi. Yrittäjänä et voi välttää omaa vastuutasi sillä, että et tiennyt jotain asiaa. Yrittäjän vastuulla on ottaa selvää asioista omatoimisesti. Ennen kuin teet yrityksen perustamisilmoitusta tai muita oikeudellisesti velvoittavia toimenpiteitä, kannattaa selvittää kunnolla, mitä mikäkin ilmoitus tai toimenpide tarkoittaa käytännössä juuri sinun suunnitelmiesi kannalta.
Tiedon hankinnan ensimmäisenä vaiheena kannattaa lukea Uusyrityskeskuksen julkaisema Perustamisopas alkavalle yrittäjälle, joka löytyy verkkosivulta perustamisopas.fi usealla eri kielellä. Et ehkä tarvitse kaikkia oppaassa kerrottuja tietoja. Silti opas kannattaa lukea kokonaan, sillä sen avulla voit saada paremman käsityksen, mistä asioista tarvitset enemmän tietoa ja mihin sinun kannattaisi kiinnittää huomiota.
Myös Suomen Yrittäjien verkkosivuilla olevasta Yrittäjän ABC:sta löytyy monipuolista tietoa yrittäjyyteen liittyvistä asioista. Yritystoimintaa suunnittelevan kannattanee ensimmäisenä tutustua osioon Perustietoa yrittäjyydestä. Sen jälkeen olisi hyvä miettiä, mistä asioista tarvitset enemmän tietoa. Tarvitaanko suunnittelemallasi toimialalla lupia tai erityispätevyyksiä? Liittyykö kyseiseen toimialaan muitakin viranomaisilmoituksia kuin yrityksen perustamisilmoitus? Jos aiot palkata henkilökuntaa, niin mitä vakuutuksia, ilmoituksia ja muita velvollisuuksia työnantajuuteen liittyy? Tarvitsetko lisää tietoa eri yritysmuodoista, rahoitusmahdollisuuksista tai apua liiketoimintasuunnitelman laatimiseen? Moniin kysymyksiin löytyy vastauksia Yrittäjän ABC:sta, mutta kannattaa tutustua myös viranomaistahojen verkkosivuihin.
Viranomaistahojen tuottamaa tietoa yritystoiminnan kysymyksistä löydät Suomi.fi -verkkopalvelusta osiosta Tietoa ja palveluja yrityksille ja yrityksen perustajille. Monipuolisen tiedon lisäksi sieltä löytyy myös Yritystoiminnan suunnittelupolku sekä Yrityksen perustamispolku, jotka opastavat vaihe vaiheelta käymään läpi yrityksen suunnitteluun ja perustamiseen liittyviä kysymyksiä.
Kun haluat edetä yleistason tiedosta eteenpäin, niin silloin kannattaa tutustua Oma Yritys-Suomi-palveluun. Sinne kirjautuminen tapahtuu omalla henkilökohtaisella verkkopankkitunnuksellasi. Sen jälkeen voit tallentaa palveluun suunnittelemasi yrityksen tietoja. Kun säädät palvelun alkuasetukset oikein, niin palvelu osaa tarjota juuri sellaista tietoa, jota tarvitset. Palvelun kautta voit myös olla yhteydessä yritysneuvojaan. Palveluun voit myös tallentaa yrityssuunnitelmiisi liittyviä dokumentteja. Voit jatkaa palvelun käyttämistä myös sen jälkeen kun yrityksesi on perustettu eli voit tallentaa sinne yritystoimintaasi liittyvää aineistoa sekä etsiä tietoa ja palveluita.
Perustietoa yritystoiminnasta sekä hyödyllisiä laskentataulukoita ja lomakkeita löytyy myös Yritystulkki.fi-verkkopalvelusta.
Henkilökohtaista neuvontaa saat maksutta eri puolilla Suomea toimivista Uusyrityskeskuksista. Tietenkin myös tilitoimistojen tarjoamia palveluita kannattaaa hyödyntää jo tässä vaiheessa. Tilitoimistot hoitavat yritysten asioita erilaisissa käytännön tilanteissa, joten usein juuri kirjanpitäjä osaa selittää asioita käytännön näkökulmasta.
Muista hankkia tietoa myös siitä, miten yrittäjäksi ryhtyminen vaikuttaa sinun omaan henkilökohtaiseen sosiaaliturvaasi ja perheesi toimeentuloturvaan. Tietoa aiheesta löydät Suomen Yrittäjien verkkosivujen osiosta Yrittäjän ABC kohdasta Yrittäjän sosiaaliturva ja sen alakohdasta Yrittäjän toimeentuloturva.
Tietoa yrittäjän toimeentuloturvasta löytyy myös verkkopalvelusta Suomi.fi/yritykselle kohdasta Yrittäjän toimeentulon turvaaminen.
Mikäli sinulle aiheutuu kuluja yrityksesi perustamisen valmistelusta, niin ota huolellisesti talteen kaikki asiaan liittyvät kuitit ja laskut. Sellaiset kulut, jotka liittyvät nimenomaisesti perusteilla olevaan yritykseen, voidaan kirjata yrityksesi kirjanpitoon kuluksi, sitten kun yrityksen toiminta alkaa. Vähennyskelpoisuus ei tosin koske kaikkea opiskelua tai tiedonhankintaa, mutta tilitoimisto osaa tarkemmin neuvoa asiassa.
Tietoa ja apua yrityksen perustajalle
- Uusyrityskeskus.fi
- Yritystulkki.fi
- Suomi.fi / Yritykselle
- Oma Yritys-Suomi
- Verohallinto / Yritykset ja yhteisöt
- Työ- ja elinkeinopalvelut / Yrittäjälle
- Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / Elinkeinot
- Aluehallintovirasto / Elinkeinot
- PRH / Kaupparekisteri
- Yrittäjät.fi / Yrittäjän ABC
- Taloushallintoliitto.fi / Asiakkaana tilitoimistossa
- Tilitoimisto Relipen palvelut
Tilitoimisto Relipen BLOGI
Yrityksen suunnittelu, perustaminen ja verovelvollisuus
- Älä perusta yritystä hätiköiden
- Yrityksen perustaminen, osa 0: Elinkeinotoiminnan alkaminen ennen perustamistoimia
- Yrityksen perustaminen, osa 1: Hanki tietoa
- Yrityksen perustaminen, osa 2: Suunnittele ja tee laskelmia
- Yrityksen perustaminen, osa 3: Yritysmuodot ja perustamisasiakirjat
- Yrityksen perustamisilmoituksen sudenkuopat
- Verovelvollisuus ja muut vastuut työsuhteessa, freelancerina, ammatinharjoittajana, vapaana taitelijana...
- Oppilastyöt, sivuhommat ja verotus
- Firma, yritys ja yhtiö eivät ole synonyymejä
- Yritystoiminnan tuloverotus eri yritysmuodoissa
Tämän kirjoituksen tietoja ja linkkejä on päivitetty 19.10.2019